Talon jännittävin maalauskohde !

Tässä se esittäytyy. Talon korkein kohta, vähän rinnettä, parveke, jossa ei vielä kaiteita ja vähän omenapuukin tuomassa haastetta. Tämän seinän kunnostamiseen ei oikein muu auttanut kuin vuokrata viikonlopuksi Ramirentin Dino-nostin. Sattumoisin kuulin juuri edeltävästi työkaverilta tapauksesta, jossa nostin oli kaatunut käyttäjän ollessa korissa ja jälki oli sen mukaista. No toisaalta rakennusalan yrittäjä lähialueelta kertoi, että nostimet ovat hyvinkin turvallisia. Työnjakomme oli heti alusta selkeä. Olli "pääsi" koriin ja  minä "valvomoon". Naapurilta vielä  kuulimme, että turvavaljaissa olo putoamistilanteessa on ok 15 minuuttia, sen jälkeen muuttuu olo tukalaksi ja vaaralliseksi, joten tarkkailin vieressä omenapuita leikatessa koko ajan toisella silmällä maalariani. Vaativin ja aikaavievin juttu lienee tässäkin esityöt. Paikan tarkka harkinta ja asemointi niin, että vatupassi antaa luvat laitteen käytölle. Kaikki meni hyvin, ilmat olivat vähän oikukkaat, mutta tuulta ei onneksi ollut liikaa. No,  koko viikko oli poutaista, viikonloppuna ei ollutkaan enää. Tästä viikonlopusta jätän tähän muiston ilmasta. Ilma oli aloittaessa troooppisen tuntuinen  23 astetta ja lopettaessa syyskuisen vilpakka 13 astetta. 

Uusiin tällaisiin kavereihin pitää ensin tehdä tuttavuutta, jonka jälkeen voikin jo asettua kyytiin. Osuva nimi kyllä kaverilla😉. Jälleen kerran työ alkaa vanhan maalin kaavinnalla ja ikkunan vuorilaudan vaihdolla. Parvekkeen vanha ovi pelastetaan alakerran ruokahuoneeseen. Uusi lämpöeristetty ovi odottaa reunaikkunoineen alakerrassa.

Maalikerroksia tulee tännekin kaksi kerrosta ruskean entisen värin peittoamiseksi. Maalattavia neliöitä ei ole montaa, mutta nostimen paikkaa piti siirtää varsin ahkeraan.

Tässä kuvassa Amos taitaa jo uumoilla jotakin hyvinkin ihmeellistä tapahtuvaksi! Me saimme varsin pitkäksi aikaa seuraa äärettömän kauniista ketusta. Ken tietää mistä hän puolestaan lumoutui, omenista, nostimen kauniista vilkkuvalosta, kivasta pihapuuhastelustamme? Katselimme pitkään toisiamme, kunnes hän päätti jatkaa matkaa.

Pääty on valmis, mutta jotakin vielä puuttuu😉 Vanhoissa taloissa on monesti ollut tapana laittaa päätykoriste katon yläkolmioon. Tässäkin talossa on ollut sellainen puutangolla, mutta harmiksi lahonnut aikojen saatossa.  Puolisoni teki päätykoristeen ja laittoi vielä talon rakennusvuoden siihen. Nyt talo saa kertoa ohikulkijoille ikänsä ja on toivottavasti esimerkkinä mihin vanhatkin pystyvät, kun saa vähän apua nuoremmilta!💗 Ties vaikka olisi koristettansa jo odottanutkin😍

Minut rakennettiin vuonna 1929.

Laitan tähän vielä pienen muistutuksen aikaisemmista ajatuksistani. Joskus sitä löytää aidan toiselta puolelta vähän vihreämpää ruohoa. Tällä viittaan Tallinnan rautakauppoihin. Niissä korostuu selvästi työkalujen  ja tarvikkeiden valikoima, joilla kunnostetaan vanhaa. Heidän vanhojen  talojen kunnostaminen on  erilaisessa arvostuksessa kuin meidän, mikä näkyy rautakauppojenkin valikoimissa. Pensselivalikoimakin  on  laaja ja pensselit ovat tasokkaita ja edullisia. Näillä on tavoitteena hoitaa kokonaan yläkerran maalaukset.

Keittiön hana on nyt ostettu, Tallinnasta. Tälle ostolle oli perusteluna se, että meidän messinkihanat ovat varsin kullankeltaisia valikoimaltaan. Tämä on kuluneen messingin värinen. Franke merkiltään eli luotettavuutta pitäisi löytyä.

Teimme työnjakosuunnitelman sokkelin ehostamisesta ja maalaamisesta. Kumpikin oli sitä mieltä, että tämähän sopisi minulle aivan mainiosti, ei telineitä eikä nostimia😀hyvin maanläheistä työtä, maanläheiselle ihmiselle😉.

Eliminoin taas tuttuun tapaan tätä sitkeätä vuohenputkea hartiavoimin. Harjasin seinäpinnan teräsharjalla, pesin ja saumasin epätasaisuuksia. Kohta sokkeli muuttuu tummanvihreäksi Yki-sokkelimaalin Sammal-väriin,- kohta. 

Pidin muuten yhden viikon välin työvaiheissani ja sillä aikaa onkin  hyvää kasvua jälleen nähtävissä,  vaikka juurineen sitä kaivoin. Vuohenputkihan on levinnäisyydessään ihan omaa luokkaansa. Kun tietää tämän, ei epäile omia kykyjään poistaa tätä kasvia😀

Tätäkin työtä sain tehdä uskollisen ystäväni kanssa. Amos ihan itse löytää nykyään huilipaikat, tällä kertaa  kivan tassutuenkin kera 😌.

Koska tämä ulkotilojen maalaamisurakka on ollut iso, eikä ikävä kyllä ole aivan vielä päätöksessä, minun pitää saada tehdä jotain vähän pienemmässä mittakaavassa yksikseen. Tehdä jotain minkä valmistumisen näen nopeammin. Tässä kuvassa on jokin vanha, kenties puujunan vaunu. Vain toisella puolella oli jäljellä  pyörät. Näin tämän kaatopaikalla. Hetken säälittelin ja menin taas tyhjentämään omaa peräkärryämme jätteistä. Palasin ja ajattelin, että herra jestas mikä karmea kohtalo edessä. Puumurskaahan siitäkin tulee, ei näin kohdella vanhaa lelua. Otin mukaani poloisen. Soodapesin varoen, hioin vieläkin varovaisemmin. Lisään vähän väriä, mutta jätän sinisen pohjan. Ja koska minun pitää aina tuunata jotakin, muutan nyt tämän sängyksi jollekin. Kehitän sängylle jalat ja laitan vällytkin vielä. 

Toivotaan, että joku pieni ihminen vielä tykästyy siihen ja laittaa jonkun tärkeän kaverinsa siihen huilimaan😊

Päätän näihin vaiheisiin "työmaapäiväkirjani", kiitän ja kumarran kaiken kauneuden edessä🙏